Helsinki Arena 2000
Helsinki Arena 2000 -hanke sai kuluneiden vuosien aikana huomattavan
paljon julkisuutta sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Elisa Communicationsin osalta Arena oli pitkän tähtäimen
liiketoimintahanke, jossa vuosi 2000 oli vain yksi välietappi.
Julkisuuden osalta odotuksia oli kuitenkin ladattu nimenomaan vuoteen
2000.
Arena-hanketta varten perustettiin vuonna 1996 yhteistyökonsortio,
johon kutsuttiin mukaan keskeiset yhteistyökumppanit tietoyhteiskunnan
eri osa-alueilta. Konsortio asetti toiminnalle seuraavan mission:
"Konsortion jäsenet haluavat, että Helsinki on vuonna
2000 kulttuurin ja palveluiden osalta Euroopan johtava kaupunki
myös digitaalisen median kautta tarjottavien palveluiden monipuolisuuden,
käyttöasteen ja teknologian osalta. Tavoitteena on lisäksi
tarjota tietoverkoissa nykyistä monipuolisempia mahdollisuuksia
ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja kansalaisosallistumiseen".
|