tekstiversio
 
Valitse kieli På svenska In English
  Historiakierros Helsingin keskustassa
 

Valtioneuvoston linna

Valtioneuvoston linna

Helsingin empire-keskusta ja erityisesti Senaatintori arvorakennuksineen on kansainvälisesti merkittävä uusklassismin muistomerkki. Saksalaissyntyinen arkkitehti Carl Ludwig Engel (1778-1840) suunnitteli Senaatintoria reunustavista rakennuksista Valtioneuvoston linnan (Senaatintalo), Tuomiokirkon sekä Helsingin yliopiston päärakennuksen ja kirjaston.

Senaatintalon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1818 ja se otettiin käyttöön vuonna 1822. Rakennus on tyypillinen uusklassistinen empire-palatsi. Valmistumisen jälkeen taloon rakennettiin muutaman vuoden välein siipirakennukset Aleksanterinkadun ja Ritarikadun puolelle. Myöhemmin kortteli rakennettiin umpeen Hallituskadun puolelta. Vielä vuosina 1900-1917 tehtiin rakennuksessa useita muutostöitä. Tämän jälkeen linnan ulkoasua ei ole enää muutettu.

Suomen suuriruhtinaskunnan aikana hallitusta nimitettiin senaatiksi, vuosina 1809-16 nimi oli hallituskonselji. Senaatintalossa sijaitsi alkuvuosina senaatin toimielinten lisäksi joukko muitakin keskeisiä virastoja, kuten Suomen Pankki, postijohtokunta, päätullijohtokunta ja valtionarkisto.

Virastot muuttivat omiin tiloihinsa pääosin jo 1800-luvulla, viimeisenä lähti valtiokonttori vuonna 1943. Helsingin yliopistokin ehti toimia Senaatintalossa ennen oman rakennuksensa valmistumista vuonna 1832.

Dramaattisin tapahtuma talossa sattui 16. kesäkuuta vuonna 1904, kun venäläistämispolitiikan Suomessa nostattama vastarinta huipentui Eugen Schaumanin ampuessa kuolettavat laukaukset kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovia kohti Senaatintalon pääportaikon toisen kerroksen tasanteella. Tämän jälkeen Eugen Schauman ampui myös itsensä.

Aleksanteri II:n patsas 1899

Keisarivalta päättyi Venäjällä vuonna 1917, ja Suomi julistautui itsenäiseksi 6.12.1917. Senaatin nimi muutettiin valtioneuvostoksi 27.11.1918. Itsenäisessä Suomessa senaatin talousosastosta tuli tasavallan hallitus ja sen toimitaloa ryhdyttiin nimittämään Valtioneuvoston linnaksi. Entisistä senaatin toimituskunnista tuli ministeriöitä ja talousosaston kansliasta valtioneuvoston kanslia eli pääministerin virasto.

Valtioneuvoston linna peruskorjattiin vuosina 1974-1997. Linnassa sijaitsevat nykyisin valtioneuvoston kanslia, oikeuskanslerinvirasto ja suurin osa valtiovarainministeriötä sekä hallituksen kokoustiloja.

http://www.valtioneuvosto.fi/

Valokuvat:
- Valtioneuvoston linna kuvattuna Hallituskadulta.
Valokuvaaja: Mika Lappalainen, Helsingin kaupunginkanslian tiedotustoimisto.
-Aleksanteri II:n patsas kukitettuna helmikuun manifestin julkaisemisen johdosta 13.3.1899, taustalla valtioneuvoston linna. Kuva: Helsingin kaupunginmuseon kuva-arkisto

Sivun alkuun

 © Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto
 
  Etusivu
 Matkailu
Panoraamakierros


Kongressipalvelut

Nähtävää ja koettavaa


Panoraamakierros

Historiakierros

 Aarrekartta

Valitse historiakohde:

1. Eduskuntatalo
2. Finlandia-talo
3. Hakasalmen huvila
4. Kaupungintalokortteli
5. Kaisaniemi
6. Observatorio ja Tähtitorninmäki
7. Valtioneuvoston linna
8. Vanha kirkko
9. Yliopiston kirjasto
10. Yliopiston päärakennus