tekstiversio
 
Valitse kieli På svenska In English
  Panoraamakierros Helsingin keskustassa
 

Rautatientori

Rautatieaseman eteläpuolitse virtaa runsasliikenteinen Kaivokatu. Jos sitä kulkee lounaasen, päätyy Mannerheimintielle. Koilliseen päin Kaivokatu jatkuu Kaisaniemenkatuna. Aseman itäpuolella on Rautatientori, josta lähtevät monet paikallisbussit ja jossa järjestetään erilaisia tapahtumia. Aseman länsipuolella on Elielinaukio, jossa niin ikään on monien bussien lähtölaitureita.

Jyhkeän rautatieasemarakennuksen on suunnitellut Eliel Saarinen (1873-1950) ja se valmistui 1910-luvun lopussa. Kaivokadun pääsisäänkäyntiä vartioivat Lyhdynkantaja-veistokset. Asemarakennuksen alla on metroasema ja liikekeskus.

Rautatientorin pohjoislaidassa on kansallisromanttista tyylisuuntaa edustava punakattoinen Suomen kansallisteatterin rakennus vuodelta 1902 ja sen edessä kansalliskirjailija Aleksis Kiven (1834-1872) patsas vuodelta 1939. Teatteria vastapäätä Kaivokadulla on eurooppalaistyyliseksi rakennettu Ateneumin taidemuseo vuodelta 1887.

Kaivokadun ja Keskuskadun kulmassa rautatieasemaa vastapäätä on "Makkaratalo", Viljo Revellin ja Heikki Castrénin 60-luvulla suunnittelema City-kortteli. Parkkitasanteen kaiteesta tuli piirustusten sekaantumisen vuoksi 40 cm sovittua paksumpi.

Kaivokadun alikulkutunnelien sisäänkäyntien kaiteista on taiteilija Jan Vuorenlaakso maalannut pinkin taideteoksen.

 

 © Helsingin kaupunki, Helsingin yliopisto
 
  Etusivu
 Matkailu
Panoraamakierros

Kongressipalvelut

Nähtävää ja koettavaa


Panoraamakierros


   Aarrekartta

  Valitse panoraama:

 1. Erottaja
2. Esplanadin puisto
3. Finlandia-talo / Kansallismuseo
4. Kasvitieteellinen puutarha
5. Kauppatori
6. Kolmensepänaukio
7. Linja-autoasema / Lasipalatsi
8. Mannerheiminaukio / Paasikivenaukio
9. Pitkäsilta / Kaisaniemenlahti
10. Pohjoisranta / Liisanpuistikko
11. Porthania
12. Presidentinlinna
13. Rautatientori
14. Ritarihuoneen puistikko
15. Senaatintori
16. Snellmaninaukio
17. Töölönlahden taidepuutarha
18. Näkymiä Tuomiokirkon tornista - 2000-luku
19. Näkymiä Tuomiokirkon tornista - 1860-luku