| |
LasipalatsiLasipalatsin elokuva- ja mediakeskuksessa (http://www.lasipalatsi.fi/) on lukuisia media-alaan liittyviä palveluita, esimerkiksi kirjasto, elokuvateatteri ja näyttelytiloja, sekä media-alan yrityksiä, kahviloita ja ravintola. Lasipalatsi korjattiin EU:n tuella vuonna 1998. Panoraamakuvassa Lasipalatsi on vielä rakennustelineiden peitossa. Mannerheimintien länsipuoli, nykyisen linja-autoaseman tienoo oli 1700- ja 1800-luvuilla armeijan hallussa. Nykyisen Lasipalatsin paikalla sijaitsi Turun kasarmiksi kutsuttu rakennus. Kasarmi tuhoutui sodassa vuonna 1918, ja jäljelle jäi vain piharakennus, nykyinen linja-autoasema. Vuonna 1936 paikalle rakennettiin Lasipalatsi, alun perin väliaikaiseksi liikerakennukseksi. Rakennuksen suunnittelivat arkkitehtiopiskelijat Kokko, Rewell ja Riihimäki. Se oli Helsingin ensimmäinen urbaani funktionalistinen rakennus. Lasipalatsi sai nimensä suurista läpinäkyvistä ikkunapinnoista. |